Koronaohjeistus

Toivomme teidän noudattavan huolellisesti alla olevia ohjeita, jotta harrastaminen olisi kaikille mahdollisimman turvallista.

Tunnille tullaan vain täysin terveenä, koskee myös lasten saattajia.

Jos lapsi sairastuu tunnin aikana, huoltajiin otetaan heti yhteyttä ja ohjaajat vievät lapsen toiseen tilaan (esim. pukuhuoneeseen) odottamaan yhdessä ohjaajan kanssa, että hänet haetaan. Huolehdittehan, että ohjaajilla on yhteystiedot, joista huoltajan tavoittaa tunnin aikana.  

Jokaisen yli 12-vuotiaan tulee käyttää maskia liikkuessaan koulujen ja muiden harjoituspaikkojen sisätiloissa, kuten pukuhuoneissa ja käytävätiloissa. Tunnin aikana ei tarvitse pitää maskia. Suosittelemme kuitenkin, että laitat maskin päälle heti tunnin päätteeksi salissa. Lasten ohjaajat käyttävät maskia myös tuntien aikana, ellei siihen ole terveydellistä estettä. 

Lasten vanhemmat ja muut ulkopuoliset eivät tule lainkaan koulujen sisätiloihin. Jos lapsi ei vielä selviydy itsenäisesti tunnille, voi yksi maskia käyttävä saattaja saattaa lapsen tunnille.

Noudata turvaväliä aina kun mahdollista.

Seuraa mahdollisesti paikan päällä annettuja tarkempia ohjaajien ohjeita tai oviin teipattuja lappuja esimerkiksi siitä, minkä pukuhuoneen kautta saliin kuljetaan, jotta eri ryhmät saadaan pidettyä mahdollisimman hyvin erillään.

Vältä mahdollisuuksien mukaan puku- ja pesutiloissa oleilua. Suosittelemme liikuntavaatteiden pukemista päälle jo kotona sekä saapumaan liikuntapaikalle vasta vähän ennen tuntia.

Pese/desinfioi kätesi huolellisesti liikuntapaikalle saapuessasi sekä sieltä poistuessasi. Tuo tunnille oma jumppamattosi.