Ohjaajaksi Mankkaan kesäleirille 2023

Haemme vastuu- ja apuohjaajia Mankkaan temppuilupainotteisille kesäleireille 5.-9.6.2023 ja 12.-16.6.2023 Mankkaanpuron koululle. Päivittäinen työaika on noin klo 8-16.

Temppuilupainotteisilla leireillä päästään muun muassa testaamaan taitoja erilaisilla temppuradoilla, opettelemaan akrobatiaa ja tutustumaan freegymiin. Lisäksi viikon aikana kokeillaan muitakin urheilulajeja. Leireillä leikitään ja liikutaan monipuolisesti sekä sisällä että ulkona. Tärkeintä on liikunnan ilo, lasten viihtyminen sekä tietenkin turvallinen liikkuminen! 

Hyvä kesäleiri muodostuu iloisista leiriläisistä, hyvästä yhteishengestä, toimivasta ohjelmasta sekä asian osaavista ja hyväntuulisista ohjaajista.


Vastuuohjaajaksi?

Vastuuohjaajaksi etsimme kokenutta ja vastuullista ohjaajaa, joka on vastuussa leirin suunnittelusta ja sisällön tuottamisesta, järjestyksen ylläpitämisestä sekä leirin arkirutiinien toimivuudesta. Osaat luoda leireille iloisen ja turvallisen ilmapiirin liikkua ja leikkiä. Vastuuohjaajalta edellytämme täysi-ikäisyyttä.

Kesäleirien pääteemana on temppuilu ja akrobatia ja tarkoituksena on tutustua myös FreeGymiin. Hakijan eduksi katsotaan tietämys ja taidot näistä lajeista. Muu leiriohjelma koostuu monipuolisesta liikkumisesta ja leikkimisestä sekä sisällä että ulkona ja tutustumisesta eri urheilulajeihin.

Vastuuohjaajan palkka on 1000€ / 2vko, sisältäen lounaan.


Apuohjaajaksi?

Apuohjaajiksi etsimme vastuuntuntoisia, oma-aloitteisia ja rohkeasti toimeen tarttuvia ohjaajia. Apuohjaajilta edellytämme vähintään 15-vuoden ikää ja aikaisempaa kokemusta ohjaamisesta tai lasten kanssa työskentelystä. Apuohjaajat auttavat vastuuohjaajaa arkirutiinien toimivuudessa ja järjestyksen ylläpitämisessä sekä osallistuvat ohjaukseen esim. vetämällä pienryhmälle leikkejä ja harjoituksia.

Apuohjaajan palkka on 600€ / 2vko, sisältäen lounaan.


Täytä alla oleva hakemus 13.2.2023 mennessä.


Hakemus ohjaajaksi Mankkaan kesäleirille 2023

Haen

Kerro seuraavassa kohdassa omin sanoin miksi juuri sinä olisit hyvä ohjaaja leirille, miksi meidän kannattaisi valita juuri sinut? Miten luot iloista ja kannustavaa ilmapiiriä leirille? Miten taataan että kaikilla on hauskaa ja että leiristä jää niin hyvä fiilis, että lapset haluavat osallistua myös seuraavana vuonna? Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi?

Minun on mahdollista hakea Espoon kesäseteliä

Vuonna 2023 Espoon kesäseteli myönnetään vuosina 2004–2008 syntyneille espoolaisille nuorille. Lisätietoja kesäsetelistä täällä:

https://www.espoo.fi/fi/nuoret/kesaseteli