Jumppaviikon avaustapahtuma aloitti seuran juhlavuoden
11.1.2009
Seuran 45 juhlavuoden avaustapahtuman kokosi ison joukon jumppaajia Mankkaan koululle
Tapahtuman aloitti seuran oma ohjaaja Heidi Viitamäki kuntojumpalla. Paikalle oli aamukymmeneltä tullut yli 30 innokasta jumppaajaa. Musiikki oli tuttua ja lauluakin kuultiin
Seuraavaksi Tuuli Luhtalampi veti energisen aerobicin. Vauhtia riitti ja hiki virtasi.
Kolmanneksi olimme saaneet vierailevaksi ohjaajaksi kuntovalmentaja Esa Haapalehdon. Hän piti tehokkaan keppijumpan, josta osallistujille jäi varmasti hyviä ideoita. Mukaan oli uskaltautunut myös kaksi rohkeaa miesjumpparia!
Jumppastartin päätti Vihti Gymin ohjaaja Tuulikki Lindström tuolijumpalla. Jumpassa käytettiin tuolin lisäksi välineenä kuminauhaa.
Seura kiittää erityisesti ohjaajia ja myös tapahtumaan osallistuneita!