JV:n tyttöjen hyvän mielen kilpailut Tampereella
5.5.2012

Lumettaret kat 1. ja palkittiin,
Säihkettäret kat. A ja finaaliin
Aurinkoiset ja Säihkettäret starttasivat kisaviikonloppuun perjantaina treenien jälkeen. Joukkueet kilpailivat jo lauantaina 12-14 vuotiaiden kilpasarjassa. Sen sijaan kaikki seuramme 10-12-vuotiaat oli arvottu kilpailemaan sunnuntaina.
Aurinkoiset asteli ensimmäisenä lavalle Tapiolan joukkueista. Joukkueen kisavalmistautuminen ei ollut helpoimmasta päästä, sillä kuluneilla viikoilla kisaavaan kokoonpanoon tuli useampia muutoksia. Lopulta joukkue pääsi matolle 7 hengen kokoonpanolla. Tytöt onnistuivat tähän nähden hyvin, kuviot eivät kuitenkaan valmentajien mukaan olleet aivan paikallaan ja tyttöjä tuntui myös jännittävän suoritus edellisiä kisoja enemmän. Tuloksena tälläkin kertaa kategoria C.
Säihkettäret pääsivät matolla seitsemän aikaan illalla. Pitkä päivä oli vietetty iloisissa merkeissä. Valmentaja tutustutti tyttöjä 90-luvun hienouksiin, passi ja hammasharja taitaa edelleen soida jokaisella päässä ja kuviot on sisäistetty ikuisesti. Hyvä lämmittely tunnelma ja välitön ilmaisu saatiin siirretty kisamatollekin ja tällä kertaa nähtiin aivan huikeaa ilmaisua. Muutama isompi virhekään ei kokonaisuutta häisinnyt. Palkintona tästä kategoria A ja finaalipaikka! Tytöt saavuttivat näin kauden tavoitteen ja tyytyväisenä todettiin kisojen jatkuvan seuraavana päivänä.
Sunnuntaina kisapäivä jatkui Pyynikillä. Ensimmäisenä TapVon joukkueista lavalle asteli Saraste. Mahtavan kannustuksen siivittämänä tytöt tekivät hyvän suorituksen. Tiukassa kilpailussa tuloksena kategoria 7.
Pisarat pääsivät matolle hieman Sarasteen jälkeen. Pisarat sädehtivät jälleen ja iloinen ilme siivitti kannustajiakin antamaan kaikkensa. Muutama virhekään ei iloista marssiorkesteriamme haitannut. Tällä kertaa siisti suoritus palkittiin kategorialla 7.
Lumettaret pääsivät matolle juuri ennen taukoa. Tytöt olivat treenanneet viimeiset viikot todella tiukasti ja tämä näkyi matolla. Kaunis voimistelu yhdistyi herkkään ilmaisuun, joka sytytti koko katsomon. Tasapainoissa tulleet virheetkään eivät menoa haitanneet ja joukkue palkittiinkin sunnuntaina kategorialla 1. Lisäksi joukkue sai bonusta ilmaisusta ja ideasta!
Säihkettäret astelivat finaalisuoritukseen seuraavana. Joukkue onnistui sunnuntainakin ilmaisemaan geishaohjelmaansa upeasti. Joukkue sai myös ensimmäistä kertaa pisteet, jotka olivat 5.25 3.0 8.25 yht. 16.50. Tämä oikeutti tiukassa ja tasaisessa taistossa upeasti 11. sijaan 61 joukkueen sarjassa. Upeaa Tytöt!
Tuulettaret pääsivät matolle kisan loppupuolella. Tytöt onnistuivat tekemään vahvan ja ilmeikkään suorituksen, joka palkittiin upeasti kategorialla 4. Tämä oli myös tyttöjen tavoite pääkisoissa, joten se saavutettiin upeasti.
Onnea vielä kaikille mitalisteille ja kiitos Tampereen Työväen Naisvoimistelijoille kisajärjestelyistä.
