Palautekyselyissä kiitettiin hyvistä ohjaajista ja iloisesta ilmapiiristä

2.6.2022

Kiitos kaikille kevään harrasteliikunnan palautekyselyihin vastanneille! 

Aikuisten tunnit saivat kyselyssä paljon kiitosta hyvistä ohjaajista, iloisesta ja rennosta tunnelmasta sekä monipuolisesta tuntiohjelmasta lähikouluilla. Myös seuran tiedotukseen oltiin hyvin tyytyväisiä. Vastaajista 49% antoi yleisarvosanaksi seuramme toiminnalle “Erinomainen” ja 47% “Hyvä”. Ilahduttavaa oli myös, että 67% vastasi olevansa täysin samaa mieltä väittämän “Harjoitusten jälkeen minulla on aina tai lähes aina hyvä mieli” kanssa.

Poikkeuksellinen, muutoksia täynnä ollut kevät, aiheutti kuitenkin valitettavasti normaalia enemmän tuntiperuutuksia, mikä näkyi luonnollisesti myös palautekyselyn vastauksissa. Syksyllä tilanne toivon mukaan hieman normalisoituu ja tavoitteenamme toki aina on, ettei tuntiperuutuksia tulisi. Tähän panostamme erityisesti tulevana syksynä. 

Myös lasten tunneista tuli paljon hyvää palautetta, vaikka vastausprosentti jäikin tänä keväänä melko pieneksi (9%). Vastaajista 50% oli “Erittäin tyytyväinen” ja 39% “Tyytyväinen” ryhmän toimintaan. Lasten hymynaama-kyselyjen perusteella lapset viihtyvät hyvin tunneilla ja pitävät ohjaajista. Huoltajat toivovat hieman enemmän tietoa ryhmän toiminnasta ja siitä mitä tunneilla tehdään. Syksyllä toivottavasti päästäänkin taas pitämään suosittuja perhetunteja, jolloin vanhemmat pääsevät mukaan jumppaamaan lasten tunneille ja näin näkemään mitä kaikkea tunneilla harjoitellaan ja mitä lapset ovat oppineet! Koronan vuoksi perhetunnit ovat olleet pitkään tauolla. Parasta lasten mielestä tunneilla ovat muun muassa erilaiset temppuilut, radat ja välineet sekä telineet kuten köydet ja renkaat.