Uutiset
Seuran 45-vuotisjuhlanäytös
16.4.2009
Tervetuloa Tapiolan Voimistelijoiden juhlanäytökseen 6.5.2009 klo 18.30 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasaliin Näytökseen on vapaa pääsy! Toivomme, että tuet toimintaamme ostamalla käsiohjelman…
Alueellinen asematapahtuma 5.4.2009
5.4.2009
Etelä-Suomen asematapahtuma järjestettiin Töölön kisahallissa sunnuntaina 5.4. Asematapahtuma Pakilan Voimistelijat järjestivät viikonloppuna Etelä-Suomen aluekilpailuiden lisäksi Asematapahtuman.…
Pinjalle pronssia aluemestaruuskilpailuissa
4.4.2009
Svoli Etelä-Suomen aluemestaruuksista kilpailtiin lauantaina 4.4. Kisahallissa, Helsingissä. Lauantaina 4.4. kilpailtiin Töölön kisahallilla aluemestaruusmitaleista. Mukana oli Tapiolasta 6…
Pääsiäisviikon tunneista
30.3.2009
Pääsiäisenä koulut pitävät ovensa suljettuna 9.-13.4. joten kaikki tunnit on peruttu tuona aikana Vapun takia tulee myös muutamia peruutuksia eli torstaina 30.4. sekä perjantaina 1.5. ei tunteja…
Yhteistyötä Suomen Urheilufysion kanssa
26.3.2009
Tapiolan Voimistelijat ry on sopinut yhteistyöstä Suomen Urheilufysion kanssa. Tapiolan Voimistelijoiden jäsenenä saat 10 % alennuksen hinnaston hinnoista (lukuunottamatta tukipohjallisten teosta)…
Teematunnilla kehonhuoltoa
26.3.2009
Teematunnilla Kilon koululla ma klo 20-21 aiheena 30.3. kehonhuolto. Pääsisäisen molemmin puolin jälleen jättipallojumppaan Kehonhuoltojumppa Tunti alkaa kehoa vetreyttävällä lämmittelyosuudella,…
Aallottaret, Pinja ja Tähdettäret Caribia Cupissa Turussa
23.3.2009
Seuramme joukkueiden kisakausi jatkui sunnuntaina 22.3. Turussa järjestetyssä Caribia Cupissa Kisapäivä käynnistyi aikaisin kun Aallottaret ja Tähdettäret lähtivät kohti Turkua aamun kisaharkkaan.…
Kevään kisakatselmus
20.3.2009
Joukkuevoimistelun kisakatselmus pidettiin sunnuntaina Espoonlahden urheiluhallissa Viidelle joukkeistamme kisakatselmus oli syyskauden ensimmäinen esiintyminen, mutta joukkueet ovatkin jo ehtineet…
Sepon koulun käyttö peruttu to 26.3.
19.3.2009
Sepon koulu tarvitseen koulun salia omaan käyttöön joten seuran tunnit on peruttu torstaina 26.3.09 Pahoittelemme asiaa! Aikuisten kannattaa suunnata Niittykummun koululle 26.3.09, ohjaajana pari…
Tapiolan Voimistelijoiden kevätkokous
18.3.2009
Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin ke 18.3.09 klo 18.00 seuran toimistolla. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät kevätkokousasiat kuten toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2008.…
Kisakauden avauksia Mustan Kissan Cupissa
15.3.2009
Seuramme joukkueiden kisakausi käynnistyi viikonloppuna Mäntsälän perinteisessä Mustan Kissa Cupissa. Lauantaina seuraamme edustivat 12-14 vuotiaiden sarjassa Päivättäret ja 14-16 vuotiaiden sarjassa…
Seuratiedote maaliskuu 2009
10.3.2009
Uusin seuratiedote on lähtetty kaikille Tapiolan Voimistelijoiden jäsenille, jotka ovat sallineet seuran sähköpostien lähtettämisen Seuratiedote löytyy myös täältä Mikäli haluat tiedotteen suoraan…
Yhteistunnit jälleen lasten jumpissa
9.3.2009
Kilossa ja Mankkaanpurossa on pidetty jälleen yhteistunnit vanhempien kanssa satujumpassa ja jumppakoulussa. Yhteistunti Kilossa: viidakkoseikkailu Viime keskiviikkona Kilon koulun satujumpassa…
Method Putkisto jatkokurssi maaliskuussa
23.2.2009
Maaliskuussa pidämme Method Putkisto jatkokurssin alkaen 5.3.09. Kurssi pidetään Jousenkaaren koulussa torstaisin klo 19.30-21.00 viitenä perättäisenä torstaina. Kurssin hinta seuran jäsenille 68 e…
Hiihtolomaviikon tunnit
11.2.2009
Koulujen talvilomaviikolla eli 16-22.2.09 on tuntiohjelmassa muutoksia. Lasten ja nuorten tunnit on peruttu ko. viikolla. Aikuisten tunneista pidetään osa
Liikuntasetelit käyvät jatkossa myös Tapiolan Voimistelijoissa
9.2.2009
Olemme tehneet sopimuksen Smartumin kanssa ja jatkossa jumppamaksun voi maksaa liikuntaseteleillä. Liikuntaseteleillä voit maksaa seuraavan kerran su 5.4.09 klo 16 jälkeen toimistolla Liikuntaseteillä…
Method Putkisto -kurssille vielä paikkoja
22.1.2009
Järjestämme Method Putkisto -kurssin torstaisin klo 19.30-21.00 Jousenkaaren koululla alkaen 5.2.Kurssi kestää kolme kertaa ja hinta on seuran jäsenille 50 euroa (muille 60 e). Method Putkisto –kurssi…
Kevään jumppakausi
20.1.2009
Kevään jumppakausi on meneillään, vielä on mahdollista tulla mukaan jumppaan. Nuorten, perheliikunnan ja muutamille lastentunneille mahtuu vielä uusia mukaan. Kirjaudu rekisteriohjelmaan ja käyt…
Jumppaviikon avaustapahtuma aloitti seuran juhlavuoden
11.1.2009
Seuran 45 juhlavuoden avaustapahtuman kokosi ison joukon jumppaajia Mankkaan koululle Tapahtuman aloitti seuran oma ohjaaja Heidi Viitamäki kuntojumpalla. Paikalle oli aamukymmeneltä tullut yli 30…