Vapaaehtoiset

Onnistuneiden näytösten järjestämiseen tarvitsemme vapaaehtoisten apua!

Seuran joulunäytökset pidetään seuraavasti 

  • Ma 21.11.2022 klo 18.00 Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasali
  • Ma 12.12.2022 klo 18.00 Niittykummun koulu

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua vapaaehtoisena seuran näytöksen järjestämiseen! Tehtäviä on monenlaisia valokuvauksesta lipunmyyntiin ja pienten esiintyjien avustamiseen. Vapaaehtoisena pääset kurkistamaan kulissien taakse, näkemään esiintymisen iloa ja onnistumisen kokemuksia sekä luomaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa upeat näytökset.

Kenraaliharjoitukset pidetään noin klo 16.00-17.30. Sisäänheittäjää, etsijöitä ja pukuhuoneavustajia tarvitaan jo kenraaliharjoitusten aikaan. Sisäänheittäjää tarvitaan heti 16.00 alkaen, muihin tehtäviin voi tulla hieman myöhemmin. Valokuvaaja voi myös halutessaan tulla jo kenraaliharjoitusten aikaan ottamaan testikuvia. 

Pukuhuoneavustajaksi voi ryhtyä esim. oman lapsen harrastusryhmän mukaan, jolloin paikalla oltava samaan aikaan kuin ryhmänkin. Jos haluat pukuhuoneavustajaksi, merkitse lisätietoja kohtaan, minkä ryhmän mukaan haluaisit.

Täytä lomake, niin olemme sinuun yhteydessä.

Ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi joulunäytöksiin 2022

Olen kiinnostunut vapaaehtoistehtävistä *
Minua kiinnostavat seuraavat tehtävät *

Lisätietoja näytöksistä ja vapaaehtoisten tehtävistä voit kysyä seurakoordinaattoriltamme:

Maija Pelttari
050 383 4433
seurakoordinaattori.tapvo@gmail.com