2013

Pikkujouluissa ilmajoogaa
Tytöt ja vanhemmat juhlistivat lähestyvää joulua ilmajoogan muodossa Haukilahdessa. Ensimmäisellä tunnilla tytöt ja nuoremmat valmentajat pääsivät liinojen saloihin, toisella tunnilla oli rohkeimpien vanhempien ja Anskun vuoro. Joogailun jälkeen siirryttiin Iso Omenaan syömään. Kaikki innostuivat joogasta ja eiköhän salilla käydä toistekin roikkumassa liinoista pääalaspäin.
Joulu- ja gaalanäytös
Kisakauden päätyttyä Joiku opetteli yhdessä Aavan ja Kipinän kanssa esitysohjelman joulunäytökseen. Ohjelma esitettiin molemmissa näytöksissä. Esitysohjelman lisäksi myös kilpaohjelma esitettiin niin joulu- kuin gaalanäytöksessäkin. Tämän jälkeen keilat siirrettiinkin hetkeksi syrjään ja sanottiin hyvästit Marionetti-ohjelmalle.

Mestaruuskisat Jyväskylässä
Joiku lähti Jyväskylään Kipinä ja Aavan kanssa. Onnistuneen aluekisan jälkeen ohjelmaan tehtiin enää pieniä tarkennuksia ja hiottiin osia. Kisasuorituksessa päästiin harkkatasolle, mutta ei aivan parhaaseen suoritukseen. Mukaan mahtui hieman tutinoita ja pientä eriaikaisuutta, mutta ilme oli ryhdikäs ja vapautunut. Pisteet jäivät harmillisen alas. Kokonaisuudessa kauteen oltiin kuitenkin erittäin tyytyväisiä. Joukkue kehittyi huimasti syksyn aikana niin voimistelutaidoissa kuin ilmentämisessäkin. Tästä on hyvä jatkaa kevääseen.






9.11.13
Joikun Marioneteilla upea kisapäivä Vantaalla
Joiku kilpaili lauantaina aluekisoissa Vantaalla. Kisapaikalla nähtiin jo kahdeksalta ja hiukset saatiinkin kisakampaukselle ennen aamuharkkaa. Harkka ei yltänyt aivan joukkueen treenitasolle vaan mukaan mahtui eriaikaisuutta ja tasapainovirheitä. Virheet korjattuaan siirtyivät tytöt eväiden kanssa meikkaukseen. Kisailme saatiin valmiiksi vauhdilla ja pian olikin aika aloittaa taas lämppä. Joiku kilpaili oman sarjansa toisena joukkueena, joten luppoaikaa ei aamupäivään jäänyt. Lämpän jälkeen joukkue kävi keskittyneesti ohjelan läpi. Matolla tehtiin vielä nosto ja isoheitto ennen siirtymistä tsemppirinkiin. Kisamatolle joukkue asteli ryhdikkäänä ja itsevarmana. Suoritus sujui hienosti, pieni pudotus ja pieni unohdus uudessa vartalosarjassa mahtui mukaan. Nämä eivät kuitenkaan milläänlailla häirinneet kokonaisuutta joka oli iloinen ja tarkka. Tuloksena upeat uudet ennätyspisteet 3,93 3,05 7,55 =14,53 ja tulos 5/12. Tämä ylitti kaikkien odotukset. Kauden tavoite saavutettiin ja nyt lähdetään Jyväskylään hakemaan onnistunutta ja rohkeaa suoritusta sekä nauttimaan esiintymisestä.




4.11.13
Kisakauden avaus Keravalla
Joiku avasi syksyn kisakauden lauantaina Kerava Cupissa. Harkkakierros sujui jo aamulla hyvin, vielä ilmaisu jäi vaisuksi, mutta sitä päätettiin parantaa suoritukseen. Harkan jälkeen alettiin valmistautua kilpailuun. Hiukset ja meikit saivat ohjelman teeman mukaisen ilmeen ja kokonaisilme olikin raikas ja onnistunut. Lauran suunnittelemat puvut ja meikit täydensivät ohjelman marionettiteemaa hienosti.
Ruokailun jälkeen kannustettiin Team Lumin tytöt ennen omaan suoritukseen keskittymistä. Tauolla oli vihdoin aika aloittaa lämppä. Valmistautuminen kisaan sujui hyvin ja matolle asteli ryhdikäs joukkue. Ilme saatiin mukaan ja ohjelma sujui hyvin. Harkkataso saavutettiin, johon oltiin tyytyväisiä. Mukaan mahtui vielä muutama selkeä virhe ja yksi loukattu varvas. Tavoitteena oli nostaa pisteitä viime kaudesta ja siinä onnistuttiin. Lauantain pisteet 3,2 2,7 6,33 = 12,23 oikeutti sijaan 9/13. Seuraavaan kisaan tarkennetaan vielä vartaloiden liikelaajuutta ja sitomista, jotta tekniset pisteet saadaan ylös.


27.10.13
Kisakatselmus
Joiku avasi kautensa esiintymällä seuran kisakatselmuksessa sunnuntaina. Kuluneella viikolla kuviot muutettiin kymmeneltä yhdeksälle loukkaantumisen takia. Kuviomuutokset saatiin nopeasti toimimaan ja tämän päivän esiintyminen oli jo ilmeikäs. Ensi viikon kisakauden avaukseen haetaan vielä tiukkuutta lopetuksiin ja viimeistelyä jalkatekniikkaan.



14.10.13
Pukujen kimppuun
Joikun tytöt siirtyivät lauantaina treenien jälkeen Suville koristelemaan pukuja. Esimerkkipuku oli jo lähes valmis. Maalit, kukat, paljetit ja kaulukset paikallaan, vain strassit ja hihat uupuivat puvusta. Ahkerasti ja tottuneesti tytöt liimailvat pukuun kuvioita ja paljetteja. Välillä syötiin Tarjan valmistamia herkullisia ruokia (kiitos Tarja) ja sitten taas työn pariin. Eiköhän puvussa riitä taas kaikille ahkeroimista ennen kisakatselmusta, joka pidetään sunnuntaina 27.10. Espoonlahdessa. Tervetuloa katsomaan miltä puvut ja ohjelma näyttää!


1.10.13
Joiku leireili Kisakalliossa
Tytöt viettivät lauantain ja sunnuntain leirillä Kisakalliossa. Ensimmäinen päivä treenattiin Vivoksen kanssa valmentajavaihtotunnin, baletin ja vaikeusosatunnin parissa. Lisäksi tytöt tekivät KTK-testit, joissa päästiin hyppimään, tasapainoilemaan ja siirtelemään palikoita mahdollisimman nopeasti. Sunnuntain treenit vedettiin isommissa porukoissa. Kiitos kaikille kivasta leiristä ja etenkin Vivokselle treeniseurasta. Kisoissa nähdään.

17.9.13
Kuulumisia
Joikun tytöt ovat treenanneet alkukauden uutta ohjelmaa peruskuntokauden ohessa. Elokuun lopussa kaksi tytöistä pyydettiin apuun Kipinä-joukkueeseen. Tytöt siirtyivätkin treenaamaan täksi kaudeksi tutulla välineellä, vanteella. Jäljelle jääneet 10 tyttöä kilpailevat keilaohjelmalla kolmissa kilpailuissa Kerava Cupissa, aluekisoissa ja mestaruuskisoissa. Syyskuun alussa joukkue sai myös uuden valmentajan Iidan muuttaessa Espooseen. Iida on valmentanut jo vuosia Kuusamossa ja otettiin innolla vastaan valmennustiimiin.
Ensi viikolla joukkue lähtee Kisakallioon alueringin leirille. Sen jälkeen onkin aika siirtää huomiota kisapukuihin ja muihin kisavalmistelujen kisakauden lähestyessä.
12.8.13
Kotisalileirillä ohjelman kimppuun
Musiikki löysi muotonsa kesällä Lauravalkun näpeissä ja viime viikolla treenattiin to-pe kotisaleilla uutta ohjelmaa. Vaikeusosat löysivät paikkansa musiikista ja keilaliikkeet sidottiin vartaloihin. Tulevana lauantaina jatketaan kotisalipäivän parissa ja tällöin panostetaan kuvioihin ja siirtymisiin. Uusi kausi onkin päässyt hyvin käyntiin.
18.6.13
Kevätkauden päätös
Joikun tytöt treenaavat tänään viimeistä kertaa ennen kesälomaa. Ohjelmaa on jo koottu kesätrreneissä sekä viime viikon kesäleirillä. Lopullista muotoa haetaan elokuun ohjelmantekoleirillä. Joukkue jatkaa keilakauteen 12 tytön joukkueella Emmin, Maisa K:n ja Miirun siirtyessä muiden harrastusten pariin ja Kian palatessa joukkueen vahvuuteen puolen vuoden tauon jälkeen. Joukkue valittiin kilpasarjan rinkiin ja syksyllä leireillään jälleen Kisakalliossa syyskuun lopulla. Nyt kuitenkin lomaillaan hetki ennen heinä-elokuun vaihdetta, jolloin palataan jälleen treenisaleille.
23.5.13
Mestaruuskisat, satunäytös ja gaalanäytös
Aluekilpailujen jälkeen siirrettiin katseet seuraavan viikonlopun mestaruuskisoihin. Tiedossa oli että kisoihin mentäisiin vajaalla kokoonpanolla ja maanantaina kuviot vaihdettiin 13 tytölle. Yllätykseksi kuitenkin tiistainakin jouduttiin kuviot vaihtamaan ja kisoihin lähdettäisiinkin 12 tytön porukalla. Lisähaastetta toi kuume, joka oli kaatanut muutaman tytön petiin, mutta kaikki 12 saatiin kuitenkin terveenä Mäntsälään.
Kisoihin lähdettiin hieman epävarmoissa tunnelmissa, mutta hyvä harkka ja iloinen tuunnelma lupaili hyvää. Kisasuorituskin oli ihan ok, mukaan mahtui virheitä, mutta yleisilme oli siisti ja muutokset sujuivat hyvin. Pisteet olivatkin pettymys, sillä ne laskivat edellisistä kisoista pisteellä ja suorituspisteet jäivät mataliksi.
Mestaruuskisojen jälkeen lomailtiin viikko ja siirrettiin katseet näytöksiin. Satunäytökseen Joiku, Aava ja Pinja harjoittelivat kaksi yhteisohjelmaa. Alkuräjähdys avasi näytöksen ja lopun maaohjelmassa päästiin vetämään vielä viime kauden kisapuvut päälle. Näyttävä lähes 30 tytön joukko suoriutui hienosti esityksistään.
Gaalanäytökseen muisteltiin vielä kisaohjelma ja laitettiin paikan päällä kuviot jälleen 14:lle. Kuukausi oli jo kulunut viimeisistä kisoista, mutta hyvin vielä muistui ohjelma. Nyt Leijonakuningas ohjelma jätetään taakse ja siirretään katseet keilakauteen.


16.4.13
Aluekisat Kotkassa 14.4.
Koko 14 henkinen joukkue lähti Kipinän kanssa aamuvarhaisella kohti Kotkaa ja aluemestaruuskisoja. Kisojen aikateulu oli joukkueella tiukka, joten hiuksia laitettiin jo bussissa. Uuden harjoittelusysteemin myötä joukkue ei tehnyt aamuharkassa kokonaista, vaan katsoimme vain muutamat kohdat vauhdilla läpi.
Kipinän molemmat joukkueet kilpailivat heti kisojen alussa joten kannustimme heitä ennen lämpän aloittamista. Laura-valkku saapui sopivasti paikalle lämpän aikana ja Roosakin oli ajoittanut saapumisen juuri kisasuoritukseen. Suoritus oli aikaisempia kisoja ilmeikkäämpi ja vahvempi. Mukaan mahtui pientä epätarkkuutta, mutta suoritukseen oltiin tyytyväisiä. Viime kisojen jälkeen asetettu tavoite ylittää 12 pistettä onnistui, yhteispisteillä 12.03 (3.13 2.9 6.0) sijoitumme sarjassamme 10 sijalle.
Oman suorituksen jälkeen jäimme vielä kannustamaan Lauran ja Roosan huippusuorituksiin Pinjan ja Massimon riveissä. Tämän jälkeen olikin aika lähteä kohti kotia. Muutoksia tehdään vielä palautteen perusteella ohjelmaan ennen mestaruuskisoja. Mäntsälässä nähdään.


8.4.2013
Hyvinkää Cup
Sunnuntaina joukkue suuntasi kohti Hyvinkäätä. Tälläkään kertaa emme saaneet koko joukkuetta matolle, lauantaina kuume kaatoi Maisan vuoteen pohjalle. Sairastelut ovat olleet joukkueen riesana koko kauden, eikä kaikki tytöt ole olleet terveinä treeneissä yli kuukauteen. Nyt kuitenkin toivotaan että aluekisaan saadaan 14 tyttöä lavalle.
Hyvinkäälle saavuttuamme aloitimmekin nopean lämpän jonka jälkeen käyttin läpi muutokset ohjelmaan. Nostot saatiin onneksi toimimaan nopeasti ja kuvioinnitkin onnistui hyvin. Muuttuneet liikkeetkin muistuivat harkassa, joten hyvillä mielin voitiin harkan jälkeen aloittaa kaunistautuminen. Tytöt kisasivat numerolla 25, joten hiusten ja meikkien laiton sekä ruokailun jälkeen päästiinkin jo uudelleen lämppäämään. Suoritukseen mahtui tällä kertaa tutinaa ja steppailua siellä täällä sekä yksi isompi tasapainovirhe. Pisteet 3.96 2.86 5.16 yht 11.98 riittivät 14. sijaan. Pisteisiin oltiin tyytyväisiä, ensi kisoihin pyritään saamaan vielä teknisiä ja suorituspisteitä ylöspäin.
Nyt treeneissä pyritään nostamaan ohjelman ilmaisua tarinan tasolle ja tarkentamaan liikkeitä entisestään. Ensi sunnuntaina suunnataan Kotkaan aluekisoihin.


18.3.13
Mustan kissan cup 17.3.
Joiku avasi kisakautensa sunnuntaina Mäntsälässä. Perjantaina jouduttiin vaihtamaan kuviot, kun Fannin kuume ei hellittänyt ajoissa. Näin ollen kisoihin lähdettiin 13 tytön porukalla.
Kisapaikalla nähtiin yhdeksän aikaan. Ennen harjoituksia muisteltiin kuviomuutokset ja kokeiltiin nostot läpi, joita jouduttiin muuttelemaan sairastapauksen vuoksi. Harkkasuoritus sujui hyvin ja kaikki muutokset onnistui.
Uudet puvut saatiin valmiiksi vasta kisapaikalla ja upeitahan niistä tuli. Hiusten ja meikkien laittoa ja harjoitusten ja kisojen seuraamista oli ohjelmassa ennen ruokailua. Tällä kertaa valkun ajantaju hieman hävisi, joten syömään lähdettiin todella viime tinkaan. Ruokailun ja ulkoilun jälkeen aloitettiinkin jo lämppä ja pian oltiin lavalla.
Suoritukseen mahtui tällä kertaa pieni unohdus, jonkin verran eriaikaisuutta, pientä kuviovirhettä ja pari isompaa tasapainovirhettä. Aivan parhaaseen ei siis ylletty, mutta kisakauden avaukseen voidaan olla tyytyväisiä. Pisteiksi saatiin 3.8 2.0 5.53 =11.33, joilla sijoituttiin todella kovatasoisessa sarjassa sijalle 13. Pisteisiin oltiin tyytyväisä. Nyt vaan hiotaan suoritusta ja tarkennetaan muutama kuvio. Toivottavasti ensi kisoissa saadaan koko 14 tytön joukkue lavalle.



5.3.13
Kisakausi lähestyy, pukutalkoot
Kisakausi lähestyy vauhdilla ja viikonloppuna tytöt kokoontuivatkin Lauran johdolla pukutalkoisiin. Paljon riittää tälläkin kertaa leikattavaa, liimattavaa ja ommeltavaa, joten luppoaikaa ei pukujen kanssa jää. Toivotataan että puvut ovat iskussaan jo Mäntsälässä kisakauden avauksessa. Ohjelmaa hiotaan vauhdilla, mutta sairastelut ja matkat ovat vaikeuttaneet ison porukan liikkeiden siistimistä. Toivotaan kuitenkin että tytöt tervehtyvät ja että ennen kisoja saadaan ohjelman toistoja koko porukallakin.

22.1.13
Leireilyä Kisakalliossa ja Espoossa
12.-13.1. Joikun tytöt viettivät alueringin leirillä Kisakalliossa. Leirin ajankohta varmistui niin viime tinkaan ettei ihan koko porukalla päästy matkaan. Leirillä oltiin 11 tytön voimin. Ohjelmaakaan ei oltu ehditty paljoa opetella, joten tällä kertaa emme osallistuneet leirinäytökseen. Ohjelman ensimmäiset kokonaiset vedettiinkin läpi seuraavana viikonloppuna, jolloin leireiltiin kotisaleilla ohjelmaleirin merkeissä.
19.-20.1. treenattiin useita tunteja Espoonlahden hallilla. Kova pakkanen tuntui sisälläkin ja treenejä vedettiinkin läpi vällyt päällä. Kylmyydestä huolimatta leirillä saatiin paljon aikaiseksi. Ohjelma on yhtä siirtymistä vaille valmis. Edessä onkin hurja hiomisurakka, jotta kaikki liikkeet saadaan samanaikaisiksi isolla joukkueella. Ensimmäiset kisat on maaliskuun puolivälissä, joten siihen mennessä pyritään saamaan kuviot tarkoiksi, tekeminen vahvaksi ja liikkeet siisteiksi. Kisoissa nähdään.

10.1.13
Kevätkausi polkaistu käyntiin
Joikun tytöt palasivat loppiaisen jälkeen treenisaleille. Joukkue jatkaa kevätkaudelle 14 tytön voimin. Kisa-areenalla 14-16-vuotiaiden kilpasarjaan siirtyvä porukka nähdään yhden suuren joukkueen voimin. Uusi musiikki löydettiin jo syyskaudella ja sitä on fiilistelty jouulomalla. Nyt treeneissä on koottu vauhdilla sarjoja musiikkiin, sillä alueringin leiri aikaistui jopa 2 kk ja on jo tulevana viikonloppuna. Ikävä kyllä tieto leiristä tuli sen verran myöhässä että ihan koko joukolla ei tällä kertaa paikalle päästä.
Ohjelman rakentelua jatketaan tosissaan kisakallion leirin jälkeisenä viikonloppuna, jolloin pidetään kotisalileiri. Ensimmäiset kisat tytöillä on maaliskuussa 16.3.