Intra|Hallitus

Lumettaret, Tuulettaret, Saraste ja Pisarat avasivat kautensa Ovo Cupissa

4.10.2010

Lumettaret
Tuulettaret
Pisarat
Saraste ja Pisarat

Lauantaina 2.10.2010 Tapiolan urheiluhallilla kokoontui iloinen joukko tyttöjä valmiina kauden ensimmäiseen esiintymiseen. Olarin Voimistelijoiden järjestämän Ovo Cupin yhteydessä käytiin tänä vuonna myös asematapahtuma, johon seurastamme osallistui neljä 8-10-vuotiaiden joukkuetta eli Lumettaret, Tuulettaret, Saraste ja Pisarat. Asema oli tällä kertaa hieman erilainen kokemus tytöille, kun suurin osa tapahtuman muista osallistujista oli rytmisiä voimistelijoita.
 
Ennen varsinaisia suorituksia oli aamulla harjoituskierros. Siihen nähden, että kausi on vasta aluillaan, sujui harjoitus kaikilta seuramme joukkueilta hienosti. Varsinaisiin suorituksiin jäi kuitenkin parannettavaa erityisesti laskujen ja kuvioiden tarkkuuteen. Harjoitusten jälkeen alkoi valmistautuminen omaan suoritukseen. Tyttöjen hiukset viimeisteltiin nutturakampaukselle, syötiin eväitä ja katseltiin muitten esityksiä. Juuri sopivasti tapahtumaan valmistuneet uudet puvut puettiin lauantaina päälle ensimmäistä kertaa, mikä oli tietysti yksi päivän kohokohdista.

Lumettaret pääsivät suoritusvuoroon aivan kilpailuiden alussa. Valmistautuminen sujui hyvin ja tytöt marssivat matolle keskittyneessä ja ryhdikkäässä tunnelmassa. Tämä kantoi myös ohjelmaan, joka sujui Marika-valmentajan mukaan paremmin kuin osattiin odottaa. Suoritus oli yhdenaikainen ja tasapainot pysyivät hienosti. Muutamia suurempia pallon pudotuksia ohjelmaan vielä mahtui, mutta se on ymmärrettävää tässä vaiheessa kautta, erityisesti kun pallo on välineenä tytöille uusi. Arvit kehuivat ohjelman alkua ja pukuja kauniiksi.
 
Seuraavana joukkueistamme esiintyi Tuulettaret. Myös Tuulettarilla on välineenä pallo ensimmäistä kertaa. Tytöt lähtivät suoritukseen hieman jännittyneissä tunnelmissa, mikä verotti hieman tarkkuutta ohjelmasta ja esiintyminen oli pikkaisen varovaista. Pallot sen sijaan pysyivät hienosti hyppysissä ja erityisesti ohjelman alkuosassa oli jo varmaa tekemistä. Arvit kehuivat tyttöjen perusvoimistelutaitoja. Annamari-valmentaja totesi, että seuraavalle asemalle hiotaan ohjelmaan lisää tarkkuutta ja sitä kautta myös hymyjä saadaan enemmän esille.
 
Myöhemmin iltapäivällä pääsi suoritusvuoroon Pisarat, jotka esiintyivät hawaii-teemaisella naruohjelmallaan. Valmentajat, Henna ja Heidi, olivat innoissaan suorituksesta, joka sujui harjoituskierrosta paljon yhdenaikaisemmin. Tytöt esittivät ohjelman reippaasti ja arveilta tulikin paljon kiitosta upeista hymyistä. Seuraavalle asemalle ohjelmasta tehdään hieman pitempi versio ja sitä lähdetään treenaamaan hyvillä mielin hyvin menneen ensiesiintymisen jälkeen.
 
Viimeisenä esiintymisvuorossa oli Saraste-joukkue, joka esitti naruohjelmansa pitkästä päivästä huolimatta upeasti. Valmentajat, Sara ja Pihla, olivat tyytyväisiä, että ohjelma sujui jo niin varmasti, vaikka harjoituksia on ollut vaan vajaa 10 ennen asemaa. Arveilta saatu palaute oli kannustavaa. Seuraavalle asemalle ohjelmaa hieman pidennetään sekä ohjelman kuvioihin ja tyttöjen jalkatekniikkaan yritetään saada terävyyttä. Lisäksi pirteät puvut saavat vielä koristeista viimeisen silauksen.
 
Lumettaret, Tuulettaret, Saraste ja Pisarat nähdään seuraavan kerran seuramme muiden joukkueiden kanssa Tapiolan Voimistelijoiden kisakatselmuksessa lauantaina 30.10.2010 klo 10 Espoonlahden urheiluhallilla!