Intra|Hallitus

Rekrytoimme uusia vastuuohjaajia lasten tunneille!

1.4.2019 klo 19:30

Tapiolan Voimistelijat ry hakee joukkoonsa tulevalle syyskaudelle innokkaita, lapsilähtöisiä ja motivoituneita vastuuohjaajia lasten jumppatunneille! Tarjonnastamme löytyy monenlaisia tunteja seikkailujumpasta, voimisteluun, temppujumppaan, tanssiin ja akrobatiaan.

Tunnit pidetään mm. Tapiolan, Haukilahden, Mankkaan, Kilon, Leppävaaran ja mahdollisesti tulevana kautena myös Espoon keskuksen alueella. Voimme tarjota ohjaajalle tunteja noin 1,5-2,5 tuntia illassa yhtenä tai useampana iltana viikossa.

Hakijalta edellytämme täysi-ikäisyyttä sekä kokemusta ja koulutusta lasten liikunnan ohjaamisesta. Vastuuohjaajan tehtäviin kuuluu ohjaamisen lisäksi tunti- ja kausisuunnitelmien laatiminen. Vastuuohjaajan apuna toimii useimmilla tunneilla kaksi apuohjaajaa. Perehdytämme uudet ohjaajat seuran toimintaan. Ohjaajien työn tukena toimii harrastekoordinaattorimme. Lisäksi seuramme kautta on mahdollista osallistua muun muassa Voimisteluliiton ja Eslun koulutuksiin.

Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä).

Mikäli kiinnostuit täytä hakemus täällä.

Lisätietoja antaa:
Maija Pelttari
045 643 0544
tapvo.maijapelttari@gmail.com