Intra|Hallitus

Yhteistunti satujumpassa ja jumppakouluissa

10.11.2008

Vanhemmatkin pääsivät mukaan katsomaan lasten jumppaa ja osallistumaan myös tuntiin Mankkaanpurolla.

Mankkaanpuron satujumpassa ja jumppakoulussa pidettiin pari viikkoa sitten yhteistunnit. Vanhemmat pääsivät seuraamaan tuntien kulkua ja myös itse osallistumaan toimintaan.

Satujumpassa tunti alkoi pää-olkapää-peppu-polvet-varpaat -leikillä. Ja siitä jatkettiin vauhdikkaasti tuntia mm. liikkumalla eri tavalla.
Lopuksi onneksi otettiin rauhallisesti, vanhemmat rentouttivat ensin lapsia ja sitten varmasti äidin mielestä jumpan parashetki, kun lapsi hoiti äidin rentoutuksen.

Jumpan jälkeen oli kaikilla iloinen mieli ja tälläinen kerran kaudessa pidetty yhteistunti oli todella mukava juttu. Salista poistuttaessa seuraavat lapset ja vanhemmat odottivat jo oman tuntinsa alkua.

Kiitos Liisalle ja Maijalle yhteistunnista :)