Intra|Hallitus

Ohje liikkuvuuskartoitus

Testaaja:

Karoitukset tekee Saara Suoniemi (Humppilan fysikaalinen hoitolaitos Oy). Saara on entinen maajoukkuetason joukkuevoimistelija ja valmentaja, nykyinen fysioterapeutti ja joukkuevoimistelun maajoukkueurheilijoiden liikkuvuuskartoittaja. Saaralla on yli kymmenen vuoden kokemus liikkuvuuskartoituksien tekemisestä ja testaa liikkuvuuskartoituksia ympäri Suomea eri seuroissa.

 

Testitilanne:

Jokaiselle tytölle liikkuvuuskartoitukseen on varattu 15minuuttia testiaikaa. Lämmittelemään kannattaa tulla viimeistään 30minuuttia ennen oman testiajan alkua. Lämmittelyssä on tärkeää että tyttö lämmittelee kropan hyvin ja venyttelee huolellisesti jokaisen liikeryhmän läpi, myös selkä ja kädet tulee lämmitellä. Mikäli tytöllä on joku vamma tai sen paraneminen vielä kesken, sanokaa tästä testaajalle ja testiä seuraavalle valmentajalle. Valmentajan tehtävä on huolehtia, ettei testiliikettä tehdä sille lihakselle joka on kipeä.

 

Testit saattavat olla edellä aikataulustaan, joten yritetään mukautua muuttuvaan testiaikaan, niin päivä saadaan vietyä sujuvasti läpi.

Testauksessa tehdään liikkuvuustestit eri liikesuuntiin. Alla yksityiskohtainen purku testitilanteesta.

 

Vanhemman on hyvä olla karotituksessa mukana varsinkin ensimmäisellä tytön testikerralla. Testi voi olla tytön mielestä jännittävä tilanne. Testin läpikäynti suullisesti kotona voi auttaa ehkäisemään pahinta jännitystä. Testitilanteesta saadut mittausarvot eivät kerro hirveästi maallikolle siinä hetkessä mitään. Varsinaiden testipalaute saadaan testitilanteen jälkeen kun testaaja on purkanut joukkue ja tyttökohtaiset tulokset palautteisiin.

 

Jokaisessa testiliikkeessä mitataan kolme arvoa astemittarilla:

  1. liikkeen rento arvo

  2. Liikkeen aktiivinen arvo (omalla voimalla tehty)

  3. passiivinen liikkuvuus, eli mihin asti liikkuvuus antaa lihaksessa periksi testaajan painamana. Tämä voi hieman sattua, mutta se on ihan normaalia kun haetaan maximaalista venytystä.

 

Testiliikkeet:

  1. takareiden liikkuvuus testi, selällään pöydällä maaten.

  2. Sisäkiertäjän liikkuvuustesti, vatsallaan pöydällä maaten

  3. ulkokiertäjän liikkuvuustesti, vatsallaan pöydällä maaten

  4. Lonkan koukistajan liikkuvuustesti, pöydän reunalla selällään maaten toinen jalka rinnan päällä koukussa,

  5. etureiden liikkuvuustesti, pöydän reunalla selällään maaten toinen jalka rinnan päällä koukussa,

  6. viimeisenä testissä mitataan lapojen liikkuvuus, viemällä kädet ympäri hartian levyisessä asennossa.

 

Tämän jälkeen testissä tehdään karkea ryhtitarkastus. Ryhtitarkastuksessa otetaan päällimmäinen paita pois päältä, joten alla kannattaa olla urheilutoppi. Testissä pyöristetään selkää ja taivutetaan selkää taakse. Testissä katsotaan että ranka taipuisi tasaisesti koko selästä ja että selän taivutus on hallittua ja menisi suoraan. Testissä rangasta tarkkaillaan myös mahdollisia skoliooseja sekä lihastasapainoeroja. Lisäksi tyhtitarkastuksessa mitataan akillesjänteen liikkuvuus kyykkyyn menemällä, sekä tasahypyillä polvien linjaus hypyn aikana. Lisäksi liikutetaan lantiota eteen ja taakse. Näillä pyritään havainnoimaan mahdollisia riskitekijöitä kropassa, joihin voidaan kiinnittää harjoittelussa huomiota ja tehdä hallintaa lisääviä harjoitteita.

 

Valmentaja on testitilanteessa mukana ja kirjaa testissä tulevia asteita ja huomioita tietokoneelle.

 

Testipalaute:

Testitilaisuuden jälkeen Saara tekee joukkueittain purun testin tuloksista. Saara laittaa joukkueittaiset testitulokset sähköpostitse seuran valmennuskoordinaattorille, josta tulokset välitetään valmentajille ja valmentajat lähettävät tulokset eteenpäin vanhemmille.

 

Testipalaute sisältää:

  • henkilökohtainen testipalaute, josta käy ilmi mihin liikkeisiin tyttö tarvitsee vielä venytyksiä tai lihaksen vahvistusta.

  • joukkuekohtainen arvokoonti mittaustuloksista

  • sanallinen joukkuekohtainen kehityspalaute, verrattuna edellisen testin tuloksiin

     

    Testin tuloksista saadaan luotettavaa tietoa voimistelijoiden liikkuvuudesta ja oikeista asennoista. Riittävä liikkuvuus on edellytyksenä lajiliikkeiden suorittamiseksi turvallisesti ja oikein. Lihaskiristyksiin ja toispuoleisuuteen puuttumalla ehkäistä vääristä asennoista johtuvia rasitusvammoja.

 

Testipalaute ei itsessään sisällä valmiita harjoitteita, vaan valmentajat tekevät harjoitteet yhteistyössä valmennuskoordinaattorin kanssa. Testipalautteiden perusteella valementajat muokkaavat harjoituksien joukkueiden liikkuvuusharjoittelua ja pystytään luomaan kotiin henkilökohtaiset kotiharjoitteluohjelmat.